perjantai 27. tammikuuta 2012

Von follies by Dita Von Teese

Grau mikä alusvaatemallisto Dita Von Teeseltä. Tulis myyntiin  vaan tänne pohjolaankin, pidetään peukut pystyssä. Nää on niin upeita!





Ja huom kaikki Kuopiolaiset, Luhta outlet on sunnuntaihin asti Maxi kodintukun vastapäätä sijaitsevassa kauppakeskuksessa (eli siellä missä on ne iskut ja askot ja hoploppi). Hirveesti kaikkee roinaa halavalla. Tänään pistäydyin ja lähti iso kassillinen tavaraa mukaan. 

tiistai 24. tammikuuta 2012

Yllätyksiä

Oi kuinka olikaan ihana tulla töistä kotiin, kun Pekka oli väsännyt minulle ruoan oikein kynttilöiden ja viinin kera. Kyllä sitä kummasti väsyny immeinen piristyy. 


 Ruokana oli intialaista lammassoossia Do Piaza, lammas oli vaan korvattu possulla ja voimakkaasti maustettuja wokkivihanneksia. 


Tätä Pato amado (aku ankka-viini) viiniä on meillä ollu kerran aikasemmin ja heti tykästyin, tosi hyvä ei liian kuiva, itse tykkään täyteläisemmistä punkuista. (Lasissani ui kynttilä.)


Lammas (possu) ohje bongattu tästä kirjasta, mikä on muuten mahtava! Suosittelen hankkimaan, mitään keittokirjaa ei ole tullut käytettyä niin ahkerasti, kuin tätä. 

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Paluu arkeen

Paluu arkeen ja sen kunniaksi valokuvapläjäys tapsoilta ja uudeltavuodelta. Blogin päivitys on taas unohtunut, koska joku opetti mut pelamaan Fallout New Vegasia ja auts kun on koukuttava peli, älkää missään nimessä opetelko. :D



Joululahjani Pekalta, olin kuulemma kesällä tuumannut haluavani jättikokoisen kurkkupurkin, toiveeni kuultiin. 
Olen myös kertonut parhaan joulupaketin sisältävän sukat, kirjan ja suklaata, sekin toive toteutui. 

Jouluherkku, Dammenbergin maidottomat suklaakonvehdit. 


Uudenvuoden kuvia.

Jaana lahjoi meidät tupareissa supersöpöllä kuoharilla. 


Joka juotiin uutenavuotena.


Dalttonit.



Kikin muffinipinnin kirsikasta oli lähteny palanen ja aattelin paikata sen punaisella kynslakalla. No tämäpä otti ja sulahti kokonaan, hyvä minä!


Pinkki vai vihree? Pannaan molemmat.