torstai 24. marraskuuta 2011

Hiuskoe

Mä olen aikalailla itseoppinut mitä hiustenlaittoon eli leikkuuseen, värjäykseen ja kampauksiin tulee. Leikkaus ja värjäys on opeteltu ite kokeilemalla ja vaan tekemällä. Kampauksia opettelin tekemään youtuben avustuksella. Innostus tukka asioiden opetteluun alkoi 2008 syksyllä löytäessäni ensimmäiset youtube tutoriaalit.
Voi sitä kiroamisen ja kyllästymisen määrää, kun kampaukset ei ottanu onnistuakseen. Mutta onnistuessani jossain uudessa, siitä kyllä riemuitsinkin. Muistan yhä ensimmäisen victory rolls yrityksen, näytin ihan sammakolta!

Tämän neitokaisen "rullat" ovat siis victory rollsit.

Siitä se pikkuhiljaa lähti ja alko oppimaan lisää. Tykkään hurjasti kaikesta touhusta mikä liittyy hiuksiin. Luultavasti kampaajaks olisin jo opiskellut ilman allergioita. Ei vaan voi tietää kestääkö terveys jos kampaajana leipänsä hankkis.

Nyt mulla oli tukka haalistunut sen verran, että ajattelin suorittaa pienen kokeellisen operaation, joka joko onnistuessaan olisi tosi upea tai sitten täysi katastroofi. Vaalensin koko tukan pelkän tyvikasvun sijasta ja värjäyksen jälkeen heitin päälle crestol color gloss helmenvaalea haudehoidon. Jatkoin haudehoitoa tavallisella hoitoaineella.
Haudehoitoahan ei saisi IKINÄ laittaa heti värjäyksen jälkeen, jos meinasi hiuksensa vaaleana pitää, koska väri tarttuu vähän turhankin hyvin. Tästä ajatuksesta lähdinkin liikkeelle, koska en halua enään blondi blondia takas tukkaani.

Eikä väristä tullut yhtään paha! Olin jo valmistautunut lähtemään huivi tiukasti päässä äitin kanssa hese-treffeille värin epäonnistuessa. Vaan eipä tarvinnu. :)


Vähän kun vielä lisää lilaa ja turkoosit raidat, niin avot.

4 kommenttia:

  1. OI MITEN IHANA!!! Tommosta mie oon ittekin tahtonut!!!

    VastaaPoista
  2. Ei ku vaan hopeeshamppoot ja -hoitoaineet kehiin ja haudehoito säännöllisesti!
    Mä muistan et mun piti blondina pitää taukoa hopeeshamppoon käytöstä kun alko sinertämään tukka vähän liiakskin. Eli kyllä ne nekin värjää.

    VastaaPoista
  3. Nyt on blondiväri päässä, itte en uskalla tehä tuota siun kojetta, miulla se kumminkin epäonnistuu niimpä laitan vasta huomenna "hopean harmaan"sävytteen päähän, ensi viikolla tulee harmaa shokkivärikin :P

    VastaaPoista
  4. Kannattaahan se pelata varman päälle jos tietää mitä haluaa. Minä en tienny. :D

    VastaaPoista