sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Ompelukone

Mummoni on muuttamassa rivariasunnostaan kerrostaloon ja jakelee näin ollen taas omaisuuttaan meille lapsille. Minä onnekas sain antaa kodin polettavalle husqvarna kaunottarelle, kone on myöhemmin moottoroitu. Kotona ei ole tullutkaan ommeltua taas aikoihin, ei oikein maistu ompelu tuolla muovisella brotherilla varsinkin kun koulussa tottuu kunnollisiin teollisuuskoneisiin. Nyt en malta odottaa, että pääsen kokeilemaan konetta.






Koulussa ollaan typyjen kanssa ihasteltu jo viimevuodesta erästä verhokangasta, kukaan ei sitä ole uskaltautunut ottamaan koska kellään ei ole oikein ollut tietoa onko se kangas nyt myynnissä vai ei. No nyt se vihdoin selvis, myynnissä on ja hintaa oli vaan jotain 3 e/m! Kyllä lähti matkaan. Tästähän saa vaikka mitä mekkoja ja hamosia.




Tämän näkösenä sitä viiletettiin perjantai iltana menemään. Varmaan perjantainen mad caddies/streetlight manifesto pläjäys pääs vähän vaikuttamaan pukeutumiseenkin.
Ruutupaita parin viikon takainen kirpparilöydös.
Hamonen oma tuotokseni.
Säärystimet kummitätiltä tilatut.
Jalassa oli upouudet kirsikka stompperit


Tässä vielä tarkempaa kuvaa tukasta.

Nyt on ollu vähän kiirusta tämä loppuviikko niin tuli tällainen kooste teksti, toivottavasti ei nyt oo liian sekava. Yritetäänpäs alkuviikoksi taas vähän selkeämpää ulosantia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti